maanantai 21. maaliskuuta 2016

Ensimmäiset päivät 19.-21.3.2016

Lauantaina lähdimme Mirjan kanssa Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti Sveitsiä. Sveitsissä vaihdoimme konetta ja suuntasimme kohti Maltaa. Pääsimme turvallisesti illalla perille ja matkat sujuivat hyvin. Maltan kentällä David olikin meitä jo vastassa ja toi meidät asunnollemme. Kävimme nopeasti kaupassa ja menimme nukkumaan. 

Sunnuntaina päätimme lähteä kokeilemaan bussimatkaa Signal8Securityn toimistolle, jotta maanantai aamuna reitti olisi selvä. Löysimme bussiaseman melko nopeasti, ja oikea bussikin löytyi. Kiitos siitä Juhalle ja Kaisalle jotka olivat jättäneet meille ohjeet ja kartan. 
Bussiajelun jälkeen kävimme syömässä ja kaupassa. Ilta menikin kämpillä hengaillessa. 

Maanantaina lähdimme noin puoli 8 kävelemään bussiasemalle ja olimmekin perillä melkeen tuntia aikaisemmin, joten kävimme tutustumassa lähi alueeseen. 
Kello 9 alkoi työt toimistolla, ja Lavinia oli meitä vastassa. Esittäydyimme muille työntekijöille ja ryhdyimmekin jo työn touhuun. Oriana näytti minulle kuinka työvuorolistojen tuntimäärien laskenta ja järjestelmään merkitseminen toimii ja pääsin heti kokeilemaan itse. Työvuorolistat melkitään viikottain, joten papereita oli melkoinen nippu, niinkuin kohteitakin. Listojen jälkeen laskimme Orianan kanssa työntekijöiden matkoja jotka oli merkitty listoihin kohteiden mukaan. Ensimmäinen työpäivä menikin siis numeroita tuijotellessa ja laskuja laskiessa. Kaikin puolin mukava päivä ja kaikki ottivat meidät hyvin vastaan! Huomista odotellessa.. 

PS. on täällä melko lämmin.. päivällä +25 :)

1 kommentti:

  1. Moi Henna! Hienoa, että olet päässyt töissä alkuun ja matka meni hyvin :) -Ilona

    VastaaPoista